Maissiallergisen lapsen kanssa matkustaminen

Otetaan tähän vielä yksi tällainen aihe, johon ei oikein valmiita ratkaisuja löydy. Meidän lapsellammehan on maissiallergian lisäksi muitakin ruoka-aineallergioita, toiset helpompia välttää kuin toiset. Joka tapauksessa ajattelin kuvata tässä nämä pari eri tapaa matkustaa, joita itse olemme kokeilleet.

EU:n sisällä, lyhyillä matkoilla on mahdollista matkustaa ns. safkat mukaan -menetelmällä. Tämä tarkoittaa sitä, että yksi matkalaukku on puoliksi täytetty niillä neljällä – viidellä erilaisella vauvanruokapurkilla (purkkeja siis toki kymmeniä), sekä muroilla ja kaura/riisimaidolla, joita lapsemme voi syödä. Tämä toimii hyvin etenkin yli kaksivuotiaan kanssa, koska hänellä on oma 20-23 kg matkalaukku sallittu lentokoneeseen. Tämä menetelmä ei luonnollisesti aseta mitään vaatimuksia hotellille, mutta samojen ruokapurkkien syöttäminen lapselle usean päivän ajan tuntuu melko tympeältä, ainakin meistä vanhemmista, ja siksi matkan kesto on rajallinen. Tässä menetelmässä on myös tuo EU-rajaus (+ Norja ja Sveitsi), koska niihin maihin saat viedä vapaasti Suomessa myytäviä elintarvikkeita. Näinhän ei ole useiden muiden maiden kanssa, joten etenkin Yhdysvaltoihin tai Australiaan matkattaessa suosittelen rajoittamaan ruokapurkkien raahaamisen vain menolennon tarpeisiin. Ko. maat säätelevät tarkkaan myös purkitetun lihan tuontia maahan ja voit joutua ruokapurkkiesi kanssa ihan oikeisiin ongelmiin rajalla.

Toinen vaihtoehto on ns. tee-se-itse safkat -menetelmä. Tässä tavassa kohdemaasta hankitaan mahdollisimman täydellisen keittiön omaava huoneisto / huoneistohotellin huone ja tehdään allergisen sapuskat itse. Yleensä turistialueiden kaupat ovat kehnoja ja sieltä saa vain lisäaineilla kyllästettyä valmisruokaa, joten suosittelen liittämään tähän tapaan joko a) vuokra-auton tai b) selkeän ennakkokäsityksen isosta ruokakaupasta, josta saat tarvittavia elintarvikkeita. Tällä matkatavalla ei ole kestorajaa, koska heilut itse hellan ääressä ja lapsi saa hyvää ruokaa. Kannattaa tosin selvittää etukäteen miten erilaisia lihoja (esim. espanjalaisissa kananjauhelihoissa tuppaa olemaan maltodekstriiniä ja muita maissipohjaisia lisäaineita) tilataan suoraan lihatiskiltä. Tämä tapa siis toimii maailmanlaajuisesti, mikäli kohdemaassa on järjellisesti puhdasta ja turvallista ruokaa saatavilla kaupoista.

Toki voit myös käydä ravintolassa syömässä jos uskot saavasi tolkutettua tarjoilijoiden kautta henkilökunnalle, että lapsi todella on allerginen esim. kaikille muille mausteille kuin suolalle ja pippurille (niissä muissa kun usein voi olla maissia).

Kannattaa muuten muistaa, että lentokoneeseen saa tuoda vauvaruokia ja esim. kauramaitoa allergiselle, mutta kentällä saattavat vaatia sinua maistamaan sitä safkaa. Eli puhdas kertakäyttölusikka taskuun, niin voit käyttää purkin vielä heti hetken päästä lentokoneessa. Muuten menee yksi purkki hunningolle.

Jos jollain lukijalla on hyviä vinkkejä ulkomaisista elintarvikkeista tai kansainvälisten ruokaketjujen aterioista, jotka ovat koetellusti maissivapaita, tai edes ehkä, postatkaa toki kommenttia.

Jätä kommentti